Antirasistiset
strategiat osaksi
opetussuunnitelmaa


Mustiin kohdistuva raaka poliisiväkivalta ja murhat Yhdysvalloissa, sekä Black Lives Matter -liikkeen vaikutus ovat nostaneet rasismin ja antirasistisen työn tekijät vihdoin Suomessakin esille. Puhe rasismista on pitkälti jätetty rodullistettujen, erityisesti mustien harteille, ja varsinkin rakenteellista rasismia saatetaan mitätöidä. Rasismiksi tunnistetaan vain jäävuoren huippu: uusnatsien kulkueet ja rasistinen huutelu kaduilla. Rasismi on kuitenkin huomattavasti laajempi ongelma.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun 9.6.2020 julkaisemassa selvityksessä koskien  afrikkalaistaustaisten henkilöiden kokemaa syrjintää käy ilmi, että enemmistö (67%) kyselyn vastaajista on kokenut syrjintää koulutuksessa. Samalla Suomessa romaneihin ja saamelaisiin kohdistetun rasistisen ja väkivaltaisen assimilaatiopolitiikan historia unohdetaan ja sen vaikutukset sivuutetaan. Suomen media- ja taidekentän rasistisia stereotypioita vahvistavat kuvaukset saamelaisista ja Suomen romaneista ovat vaikuttaneet merkittävästi valtaväestön mielikuviin ja suhtautumiseen. Myös lukuisat muut vähemmistöt, joita ei näy mediassa tai taiteessa sen enempää tekijöinä kuin esiintyjinäkään, kuvataan usein valkoisen katseen kautta. Viestinnän ja uutisoinnin euro- ja anglosentrismi tuottavat yksipuolista ja kapeaa käsitystä maailmasta, jossa valkoisuus asetetaan keskiöön. Diskurssi kulttuurikentällä jää usein valkoisen haurauden* varjoon.

*Valkoisella hauraudella tarkoitetaan sellaista tapaa toimia ja reagoida, joka nostaa keskustelun keskiöön valkoisten ihmisten tunteet rodullistettujen ihmisten kokemusten ja rakenteellisten ongelmien yli. Valkoinen hauraus ilmenee joukkona puolustusliikkeitä, kuten vastaväitteinä, vaikenemisena, vihan, pelon tai syyllisyyden ulkoisina  ilmaisuina. (Mukailtu Robin DiAngelon määritelmästä esseestä White Fragility, International Journal of Critical Pedagogy 2011.)

Rakenteellisen rasismin purkamisessa oppilaitoksilla onkin erityisen keskeinen vastuu ja valta. Valmistuvat opiskelijat ovat osa heitä, joiden unelmat ja ehdotukset rakentavat huomisen todellisuutta. Heidän työnsä ottavat tilaa ja näkyvyyttä suurissa teatteritaloissa, elokuvissa, televisiossa, gallerioissa,  taidemuseoissa, konserttisaleissa ja oopperataloissa. He vaikuttavat myös laaja-alaisesti taiteen opetuskentällä. Tästä syystä oppilaitoksissa tulee systemaattisesti tiedostaa yhteiskunnallisia valtarakenteita ja niiden ilmenemistapoja niin opiskelu- kuin työskentely-ympäristöissä. Eurosentrismiin ja koko opetuksen lävistävään valkoisuuteen on puututtava. Opetuksen saavutettavuuteen, opettajien taustojen monimuotoistamiseen ja opetussisältöjen päivittämiseen on suunnattava resursseja. Professoreille, lehtoreille ja tuntiopettajille tulee jakaa tietoa ja osaamista aiheesta.

Rakenteellisen rasismin lisäksi on tärkeää puhua myös valkoisuudesta positiona. Keiden ääni ja tarinat tulevat esiin? Kenet toiseutetaan? On syytä purkaa ‘neutraali’ näkökulma, joka tällä hetkellä pitää valkoisuuden lisäksi mm. mieheyttä, cis-sukupuolisuutta, kyvykkyyttä ja/tai tervettä ruumista ihmisyyden nollapisteenä, jolle perustetaan kaikki sisällöistä työvälineisiin. Tällä hetkellä opetuksessa unohdetaan kokonaisia mantereita, ihmisiä ja kulttuureita. Romanien, saamelaisten, mustien ja muiden etnisyytensä, uskontonsa, kulttuurinsa ja/tai kielensä vuoksi vähemmistöasemassa olevien ihmisten taiteesta tai historiasta ei opetuksessa puhuta tarpeeksi, jos lainkaan. BIPOC* representaatiot ovat usein opetuksessa käytetyissä esimerkeissä ongelmallisia tai olemattomia.

*black, indigenous, people of color

Tällä hetkellä rasismia ja valkoisuutta käsitteleviä kursseja on rajatusti tarjolla ja kursseille osallistuminen on opiskelijan omalla vastuulla. Opiskelijoiden aika ja energia ovat rajallisia. Tiedon saaminen ei saisi riippua ajan puutteesta tai opiskelijan omista mielenkiinnon kohteista. On tärkeää lisätä kaikkien opiskelijoiden ymmärrystä vallitsevista rakenteista ja pidettävä huolta siitä, että tulevaisuuden tekijät osaavat tietoisemmin tehdä valtaa ja ilmaisua koskevia valintoja. Jos emme opi hahmottamaan miten kuvasto, materiaalit ja tyylit joita käytämme, hyötyvät kolonisoiduista maista, historiasta ja ihmisistä, emme myöskään opi tekemään toisin. Meidän täytyy oppia hahmottamaan mitä antirasismiin sitoutuminen tarkoittaa sisällöllisesti ja esteettisesti.

Kaikella – luentojen ja harjoitteiden sisällöistä opettajien sanavalintoihin — on merkitystä. Rodullistetut opiskelijat joutuvat usein todistamaan syrijvää, mikroaggressioita* sisältävää puhetta koska opetus suunnataan pääasiassa valkoiselta valkoisille. Niinpä instituutioiden sisäisen antirasistisen strategian on oltava konkreettinen, kattava ja selkeä: jos opiskelijat kokevat syrjintää, heidän tulee tietää, kenelle kokemuksista voi kertoa ja miten asia käsitellään. Millä tavoin rasistista syrjintää kohtaavien opiskelijoiden hyvinvointia tuetaan?

*Mikroaggressio on usein tahaton ja huomaamaton loukkaava kommentti tai teko, joka kohdistuu vähemmistöryhmään tai sen edustajaan ja joka vahvistaa tätä ryhmää kohti tunnettuja stereotypioita. Termin kehitti psykiatri Chester M. Pierce vuonna 1970.

Opetussisältöjen muutosten lisäksi vaadimme kiinnittämään huomiota siihen,
ketkä kouluihin pääsevät sisään. Enemmistö Suomen korkeakouluopiskelijoista on valkoisia. Etenkin taideinstituutioiden kynnys on korkea ja usein läpäisemätön heille, joiden kulttuurinen tausta tai kieli poikkeavat eurosentrisen taidekäsityksen vaateista. Jos epätasaista jakaumaa perustellaan hakijoiden homogeenisyydellä,
on selvitettävä, miten kouluihin hakeminen on paremmin saavutettavissa kaikille. Esimerkiksi miten, missä ja kenelle koulut viestivät koulutustarjonnastaan? On tarkasteltava opiskelijoiden sisäänpääsyvaatimuksia kriittisesti: ovatko lähtökohdat tällä hetkellä eurosentriset? Ketkä valitsevat opiskelijoita, ja millaisia kielitaito-vaatimuksia opiskelijoille asetetaan? Miten näitä rakenteita voidaan purkaa?

Tulevaisuudessa antirasististen strategioiden tulee olla erottamaton osa taidekoulutusta. Taide ei koskaan ole epäpoliittista eikä neutraalia ja huomiotta jättäminen on hiljaista hyväksyntää. Siksi vaadimme muutoksia!


Muutamia lähtökohtia kurssisisältöjen muutosten suunnittelemiseen

! Lista on vain ohut pintaraapaisu niistä sisällöistä, jotka opetuksessa tulee tiedostaa. Yksityiskohdista tulee jatkaa keskustelua yhdessä oman pääaineen opiskelijoiden, opettajien ja asiantuntijatahojen kanssa.

  • Dekolonialismi ja kolonialismi
  • Kulttuurinen omiminen ja rasismi
  • Kolonialismin kuvasto Suomessa: suomalaisten rooli rasistisen ja globaalin kolonialistisen kuvaston vahvistajina ja toisintajina

  • Saavutettavuuden kysymykset suhteessa pääaineeseen
  • Työnhaku ja koulutukseen hakeminen kulttuurisen / etnisen segregaation näkökulmasta
  • Strategiat epäkohtiin ja syrjintään puuttumiseen työelämässä ja opinnoissa
  • Opiskelijoiden käyttämien työkalujen ja suojavarusteiden soveltumattomuus (mm. hengitysmaskin istuvuus kasvoilla) muille kuin keskikokoiselle valkoiselle miehelle*

  • Tilan, esitystilan, elokuvan, tv:n, nykytaiteen ja nykymusiikin suhde etnisyyteen, sukupuoleen, seksuaalisuuteen, toimintakykyyn, kehonkokoon, luokkaan, uskontoon, kulttuuriin ja näiden intersektioihin
  • Mitä ovat turvallisemmat tilat
  • Sukupuolisensitiivisyys
  • Intersektionaalinen feminismi tekijyyden näkökulmasta, työkaluna ja lähtökohtana

  • Suomalaisuuden käsitteen laajentaminen ja valkoisen oletuksen purkaminen taiteen ja tutkimuksen kentällä
  • Suomen romanien ja saamelaisten taide ja kulttuuri osaksi Suomen taidehistoriaa, sekä muiden vähemmistöjen tunnistaminen osaksi suomalaisuutta ja suomalaista kulttuuria myös historiallisessa kontekstissa
  • Assimilaatiopolitiikan historia Suomessa
  • Ei-länsikeskeiset traditiot ja nykytaide, -esitys, -musiikki, elokuva ja tv

*Pohjautuu Caroline Criado Perezin Näkymättömät naiset 2020 -tietokirjan esittämiin tilastoihin ja tutkimuksiin.